Noutaa, ei nouda, noutaa sittenkin!

Kepalle oli erittäin vaikeaa ottaa kapulaa suuhunsa, jostain syystä koira parivuotiaana kieltäytyi täysin kapulan noudosta. Mielikuvitusta vaadittiin, että nouto saatiin taas toimimaan. Kaiken muun Kepa suostui noutamaan, mutta jos noudettava esine vain muistuttikin noutokapulaa, homma loppui siihen.

Kokeiltiin varmaan kaikki mahdolliset keinot, joita nouto-ongelmiin oli tarjolla. Kapulan kanssa leikkimisestä koira meni hämilleen ja mieluimmin pakeni tilanteesta. Toisen koiran kanssa kapulan kanssa leikkiminen Kepan nähden tuotti saman tuloksen. Saalisvietillä sama homma, koira lähti kyllä kapulan perään mutta ei ottanut sitä suuhunsa.

Koulutuksellisesti Kepa on ollut minulle haastava, se pitää tekemisestä mutta jos otan monta toistoa peräjälkeen niin koira kyllästyy ja into laskee maan alle. Jankkaamisesta menee ko. asia takapakkia, joten jokainen tekeminen suunnitellaan etukäteen ja edetään pienin askelin opetuksessa. Näin ei tule edes mahdollisuutta ylenmäärin toistamiseen. Lisäksi yritän saada treeneihin vaihtelua, esim. tällä viikolla otetaan noutamista ja ensi viikolla myös, sitten viikko kokonaan ilman noutoa ja keskitytään kolmannella viikolla johonkin muuhun asiaan.
Vaihtelua treeneihin tuo myös se, että Kepan kanssa voidaan keskittyä agilityyn ja jälkeen tottiksen ohella.


Mutta se nouto.

Pari kuukautta meni miettiessä mistä ja miten aloitan, sekä miten etenen. Välillä tuntui että mennään ihan perstuntumalla, ja sen takia otettiin myös takapakkia. Syy oli ihan minun, innostuin liikaa ja etenin liian vauhdilla kun huomasin koiran onnistuvan. Otin opikseni ja pistän noutokapulan jäihin jos huomaan olevani liian innokas.
Koira on nyt neljävuotias ja tämän kahden vuoden aikana on ollut välillä noutoharjoituksissa taukoa jopa kolmekin kuukautta. Nämä tauot on olleet tarkoituksellisia, koska olen huomannut että joskus Kepan on hyvä saada hautoa asiaa kunnolla.
Olen listannut vaiheittain etenemisen, ja seuraavaan vaiheeseen on siirrytty vasta kun koira tekee innokkaasti, oma-aloitteisesti ja halukkaasti yhden vaiheen.

1. Naksutin otettiin käyttöön, ja aloitettiin ihan siitä että koira kävi kapulalla.
2. Ensimmäinen vaihe onnistui, joten koiran piti avata suunsa kapulalla.
3. Koira pisti leukansa kapulan ympäri, mutta ei nostanut kapulaa maasta.
4. Koira nosti kapulaa hieman maasta.
5. Koira nosti kapulan maasta ja katsoi kohti.
6. Koira otti askeleen minua kohti kapula suussa.
7. Koira lähti tulemaan kapula suussa kohti.
8. Koira toi kapulan minulle asti, ei väliä sainko kapulan käteeni vai putosiko se maahan tai missä asennossa koira oli luovutuksessa.
9. Kapula luovutettiin minulle käteen, koiran asennolla ei ollut väliä.
10. Koira toi kapulan ja istui, koiran etäisyydellä tai oliko se vinossa minuun nähden ei ollut väliä.
11. Koira toi kapulan ja istui niin lähelle minua että sain kapulan käteeni.
12. Koira luovutti kapulan istumalla ihan lähelleni, jotta luovutuksessa minun ei tarvinnut kumartua eteenpäin ottamaan kapulaa.

Kohtien 11. ja 12. välillä tehtiin luovutusharjoituksia, joissa istuin maassa ja koiran piti tuoda kapula minulle ns. ihoon kiinni. Innostin koiraa kehumalla ja se sai myös palkan. Seuraavaksi istuin tuolilla tms. korokkeella ja koiran piti tuoda kapula minulle taas ihoon kiinni. Jos koira meni kapulalle innostuneena, eikä paineistunut tilanteesta, se sai ekstraisot kehut ja palkat. Treenit loppuivat heti, jos koira teki innostuneen ja iloisen noudon.

Joissain vaiheissa meni kauemmin kuin toisissa, pisimmillään taidettiin olla jopa puoli vuotta yhdessä vaiheessa.
Tällä hetkellä ollaan menossa tilanteessa, jossa koira innostuneesti menee kapulalle ja luovuttaa sen istuen edessä lähelläni. Enää tarvitaan hieman lisää varmuutta koiralle noutamiseen, sekä pientä hienosäätöä. Tavoitteena on että kesäkuun alkuviikoilla koira osaa noudon varmasti ja päästään tokon avoimeen huolettomin mielin.