Eipä voi sanoa että olisi mennyt ihan niin kuin suunnittelin. Pisteitä 148,5 joten kakkostulos. Koira haahuili eikä tehnyt töitä niinkuin normaalisti, mun kantilta katsottuna ala-arvoinen suoritus. Nyt mietitään sitten missä mättää, olen alkanut epäillä että Kepan ja mun välisessä suhteessa on jotain vialla.
Paikallaolossa ei mainittavaa, maahanmeno hieman hidas joten sen työstämistä jatketaan edelleen.
Kaiken kaikkiaan perusasennot jäi tekemättä lähes koko ajan. Treeneissä kiinnitetään huomiota perusasennon mukavuuteen eli tehdään tästä maailman mukavin juttu. Sen jälkeen lisätään kestoa eli perusasennossa ollaan kunnes toisin määrätään. Kepa ei meinaa jaksaa istuskella niin kauhean kauan kuin liikkeen aloitus ja palautteen anto kestää.
Seuraamisissa välillä kontakti hävisi, lisäksi perusasento oli alussa salamannopea, joten kun sanoin valmis niin koira nosti persauksensa. Matkalla ja lopussa jäi perusasento tekemättä.
Liikkeestä maahanmeno ja liikkeestä seisominen hienot, maahanmenoon lisää nopeutta.
Luoksetulossa meni maahan eikä jäänyt istumaan, kaksoiskäsky (Kepa katseli jonnekin kentän reunan ohi eikä minua), haukahti tullessaan ja juoksi ohitse, tuli suoraan sivulle ja teki erittäin hitaan perusasennon. Tämä etenkin istutti ajatuksen siitä, että meidän välisessä suhteessa on jotain vialla. Luoksetulo saatiin korjattua ja edellisessä kokeessa Kepa teki niin kuin pitääkin.
Hypyssä meinasi taas karata koko ajan vaan hyppäämään, ilman perusasentoa. Sain koiran kuitenkin perusasentoon, hyppäsi ekalla käskyllä ja liikahti askeleen verran eteenpäin. Perusasento hieman vino, mutta tämä oli mun moka. Kepa istuu taaksepäin, jolloin mun sijoittuminen merkkaa paljon.
Taidetaan jättää alokasluokka tähän, ja jatkaa avoimen liikkeitten harjoittelua. Muutama koe olis loppuvuodesta tässä lähellä, ei sanota vielä eitä kokeille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti