Eilen käytiin jälkimässä ylikasvaneella ja kuoppaisella jalkapallokentällä. Mittaa jäljellä oli n. 300 metriä, tuuli oli puuskittainen n. 6 m/s ja maa oli erittäin märkä. Jälki oli U:n muotoinen, eli kulmat olivat loivat kaaret. Vettä oli satanut edellisen vuorokauden taukoamatta, jälkeä polkiessa sade lakkasi. Kentällä oli lätäköitä ja jos ei ollut lätäköitä, nurmikko litisi jalan alla. Jätin esineet pois, Kepa ei ole näin märissä olosuhteissa vielä ajanut koskaan jälkeä. Lihapullapaloja oli viitisen kappaletta koko matkalla, kulmissa ja lopussa. Tuuli oli ensin myötätuuli, sitten sivusta ja loppumatka vastatuuli. Jälki vanheni reilun puoli tuntia.
Kepan kanssa on harjoiteltu hieman janahommia, joten lähetin koiran 90 asteen kulmassa jälkeen nähden. Jäljen ylösotto onnistui hienosti ja Kepa lähti heti oikeaan suuntaan. Ensimmäisellä pätkällä ei ongelmia, vauhti oli sopiva ja nenä meni maassa koko ajan. Ekassa kaaressa tuuli oli painanut jälkeä kauemmas, Kepa tarkisteli muutaman kerran. Isoimmat lätäköt tulivat tässä vaiheessa, jäljellä kuitenkin pysyttiin. Pari kertaa Kepa nosti päätään ja katseli ympärilleen, odotin jonkun aikaa ja annoin käskyn jälki, jolloin koira jatkoi töitä. Seuraavassa kaaressa jonkin verran tarkistelua ja koira oli hieman hämmentyneen oloinen, jatkoi jäljen ajamista.
Viimeisellä suoralla koira meinasi välillä luovuttaa, onneksi jatkoi hommia vaikkakin hieman hitaasti ja koko ajan varmistellen.
Huomiot: olosuhteiden ollessa tällaiset, olisi viimeisellä suoralla pitänyt olla palkkaa koska esineitä ei ollut. Kiitettävästi teki kuitenkin töitä, vaikka vesi loiskui. Vetisellä kelillä tehdään lisää harjoituksia, mutta seuraavalla kerralla pitää laittaa palkka.
Tein lopuksi vielä n. 100 askeleen jäljen kuivemmalle alustalle, jossa joka toisella askeleella oli lihapullaa. Vanhensin puolisen tuntia, ja Kepa ajoi jäljen tarkastaen joka askeleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti